Yritysten välinen (B2B) kaupankäynti on kehittynyt merkittävästi 2020-luvulla erityisesti innovaatioiden ja teknologisen kehityksen ansiosta. Teollisen valmistuksen viimeaikainen kasvu on avannut uuden sukupolven mahdollisuuksia B2B-yrityksille.
McKinseyn tutkimuksen mukaan noin 71 % jakelijoista kertoo käyvänsä jonkinlaista verkkokauppaa, ja verkossa myyvien yritysten kohdalla verkkomyynti muodostaa jo 34 % niiden kokonaisliikevaihdosta. Tukkumyynti puhelimitse tai kasvotusten ei ole koskaan ollut erityisen tehokas myyntiprosessi, ja nyt kaupan alan johtajat korjaavat digitalisoituvan maailman hedelmät. GlobeNewswiren mukaan maailmanlaajuisen B2B-verkkokauppamarkkinan arvon ennustetaan saavuttavan 47,54 biljoonaa dollaria (n. 41,14 biljoonaa euroa) vuoteen 2030 mennessä.
B2B-kaupankäynti asettaa kuitenkin omat haasteensa jakelijoille. Ostajien käyttäytyminen muuttuu jatkuvasti. Monet B2B-alustat ovat kömpelöitä ja kalliita, ja sopivan B2B-alustan valinta onkin ratkaisevan tärkeää. Räätälöinti on välttämätön osa verkkokaupankäyntiä, mutta vääränlainen räätälöinti voi johtaa digitaalisiin ongelmiin.
Tässä artikkelissa käymme läpi B2B-verkkokaupan parhaita käytäntöjä jakelijoille: miten voit kiertää yleisiä esteitä, mitä ominaisuuksia menestyminen edellyttää ja esimerkkejä yrityksistä, jotka aloittivat liiketoiminnassaan uuden luvun digitaalisen jakelun avulla.
Verkkokauppa jakelijoille: miksi nyt on strateginen käännekohta
Tukkuverkkokaupankäynnistä on muodostunut yksi maailmantalouden suurimmista kaupallisista mahdollisuuksista. Statistan mukaan maailmanlaajuisen B2B-verkkokauppamyynnin arvo saavutti 33,7 biljoonaa dollaria (n. 29,2 biljoonaa euroa) vuonna 2026, mikä jättää kuluttajakaupan kauas taakseen ja muokkaa tapaa, jolla tavarat kulkevat valmistajilta loppuostajille.
Jakelijat ovat tässä kehityksessä keskeisessä asemassa: he voivat joko kehittyä edustamiensa brändien digitaaliseksi edustajaksi tai katsoa sivusta, kun markkinapaikat ja ketterämmät kilpailijat ottavat tuon roolin haltuunsa.
Jakelijat, jotka ovat investoineet mobiileihin B2B-verkkokauppoihin, sujuvaan tukkutilausten käyttökokemukseen ja moderneihin itsepalveluominaisuuksiin, voivat kasvaa tavalla, joka aiemmin vaati kokonaisia myyntitiimejä vastaamaan puheluihin ja fakseihin. Teknologinen infrastruktuuri ei ole enää valinnainen asia – se on liiketoiminnan perusedellytys.
Verkossa tehtävien maksutapahtumien suuruus on yksi merkittävimmistä muutoksista. McKinseyn mukaan yli kolmannes B2B-päätöksentekijöistä on valmis käyttämään vähintään 500 000 dollaria (n. yli 433 000 euroa) yhden maksutapahtuman aikana digitaalisten kanavien kautta. 15 % on valmiita tekemään yli miljoonan dollarin (n. yli 866 000 euron) arvoisia ostoksia verkossa.
Tästä kehityksestä huolimatta useimmat B2B-ostajat ovat pettyneitä nykyisiin digitaalisiin kokemuksiinsa. Forresterin mukaan yli 80 % maailmanlaajuisista B2B-ostajista kertoo olevansa "ei kovin tyytyväisiä" valitsemaansa toimittajaan.
Tämä tyytymättömyys tarjoaa strategisen mahdollisuuden jakelijoille, jotka investoivat moderneihin ominaisuuksiin: mihin tahansa kanavaan mukautuviin headless-verkkokauppa-arkkitehtuureihin, tuotteiden löytämistä helpottavaan tekoälypohjaiseen personointiin ja toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) integraatioon, joka pitää hinnoittelun ja varastotiedot reaaliaikaisesti ajan tasalla. Kuilu ostajien odotusten ja nykyisten jakelijoiden tarjonnan välillä ei ole koskaan ollut suurempi – eikä helpommin ratkaistavissa.
Keskeiset haasteet, joita jakelijat kohtaavat digitalisoitumisen yhteydessä
B2B-verkkokauppa näyttää näyttää hyvin erilaiselta kuin viisi – tai edes kolme – vuotta sitten. Ostajat haluavat yhä enemmän itsepalvelumahdollisuuksia sekä suoraan kuluttajille myymiseen (DTC) kuuluvan kaupankäynnin kaltaisia henkilökohtaisia elementtejä. Onneksi jakelijoille on tarjolla innovatiivisia ja edullisia ratkaisuja.
Tässä neljä ohjaavaa periaatetta:
Muuttuva ostokäyttäytyminen ja kasvavat odotukset
B2B-ostajat nuorentuvat: monet heistä ovat milleniaaleja ja Z-sukupolvea, jotka ovat kasvaneet verkossa. Diginatiivit ostajat odottavat sujuvia, personoituja kokemuksia, jotka muistuttavat kuluttajakaupankäyntiä. Jakelijoiden on vastattava näihin kasvaviin odotuksiin: DigitalCommerce 360 -sivuston mukaan 74 % maailmanlaajuisista B2B-ostajista vaihtaa toimittajaa, jos toinen verkkokauppa tarjoaa paremman ostokokemuksen.
Vanhentuneet alustat ja jäykät työnkulut
Monet perinteiset B2B-alustat käyttävät vanhentunutta teknologiaa, mikä tekee bränditarinan kertomisesta, kampanjoiden hallinnoimisesta ja kasvun maksimoimisesta vaikeaa.
Sana Commercen vuoden 2025 tutkimus osoitti, että 73 % B2B-ostajista tekee mieluummin ostoksia verkossa, kun taas vain 27 % suosii henkilökohtaista asiointia. B2B-kaupankäynti on siirtynyt verkkoon jo vuosien ajan, joten jakelijoiden on yhä tärkeämpää omaksua uusia teknologioita ja oppia esittämään itsensä digitaalisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
Monimutkaisuuden hallinta: räätälöinti, teknologiapinon paisuminen ja manuaaliset prosessit
Nykyajan haasteisiin vastaamista ajatellen monet alustat on suunniteltu muokattavaksi rajattomasti. Tämä tarjoaa joustavuutta, mutta kuormittaa verkkokaupan omistajia ratkaisuilla, joiden käynnistäminen ja ylläpitäminen on kallista ja joiden skaalaaminen on usein hankalaa. Valmiit ominaisuudet ovat B2B-alustan menestyksen avain: ne antavat jakelijoille mahdollisuuden ottaa tarvitsemansa toiminnot käyttöön heti ilman tarpeetonta räätälöintiä.
Lisäksi myyjät voivat joutua hallinnoimaan B2B- ja DTC-toimintoja erillisillä alustoilla, mikä johtaa tehottomuuteen ja teknologiapinojen paisumiseen. Yhtenäisen kaupankäyntityökalun avulla myyjät voivat puolestaan yhdistää useita taustajärjestelmiä yhdeksi keskitetyksi hallintapisteeksi, mikä vapauttaa resursseja asiakkaiden palvelemiseen ja uusiin myyntikanaviin laajentumiseen.
Valikoimien laajuus ja tuotteiden löydettävyyden hankaluus
Jakelijat voivat hallinnoida rutiininomaisesti kymmeniätuhansia tuotenumeroita eri pakkauskokojen, laatikkomäärien ja korvaavien tuotteiden välillä.
Ilman tehokasta tuotenumerohakua ja suodatettavaa hakutoimintoa ostajat joutuvat selaamaan staattisia PDF-tiedostoja, lähettämään tarjouspyyntöjä sähköpostitse tai soittamaan myyntiedustajille löytääkseen yksittäisen tuotenumeron. Tämä hidastaa tilausten tekemistä ja ajaa ostohalukkaat asiakkaat parempia digitaalisia kokemuksia tarjoavien kilpailijoiden pariin.
Ostajien turhautumisen laajuus on merkittävä. Sana Commercen mukaan:
- 85 % B2B-ostajista kokee turhautumista tilatessaan verkossa.
- 85 % ostajista kohtaa merkittäviä esteitä vanhentuneiden järjestelmien ja epätarkkojen tietojen vuoksi.
- 75 % heistä on harkinnut toimittajan vaihtamista näiden esteiden takia.
Sana Commercen tutkimus osoittaa, että ostajien turhautumisen juurisyyt johtuvat puutteellisista tuotetiedoista, epäluotettavasta varastotilanteen näkyvyydestä ja virheellisestä hinnoittelusta – ongelmista, jotka kertautuvat, kun ostajat eivät pysty suodattamaan tai hakemaan tuotteita tehokkaasti.
Ostohalukkaat B2B-ostajat odottavat voivansa käyttää kuluttajatason löydettävyystyökaluja, kuten:
- suodatettua hakua, joka rajaa tuloksia teknisten tietojen, vaatimustenmukaisuussertifikaatin, pakkauskoon tai toimitusajan mukaan
- tallennettuja luetteloita ja pikatilauslomakkeita, jotka sujuvoittavat tukkutilausten tekemistä
- tekoälypohjaista personointia, joka nostaa esiin yhteensopivia tuotenumeroita ja vaihtoehtoja ilman manuaalista etsintää
Mitä modernin B2B-verkkokauppa-alustan on tarjottava vuonna 2026
Jakelijat tarvitsevat nykyään mukautuvuutta ilman vanhentuneiden alustojen vaivaa ja korkeita kustannuksia. Shopify mahdollistaa myynnin kasvattamisen B2B-verkkokauppasivustolla lähes välittömästi ihanteellisen ostokokemuksen rakentamisen ohella.
Joustava tukkuhinnoittelu, tuotevalikoimat ja asiakkaiden segmentointi
B2B-verkkokaupan tukkumyyntiä tukevat ominaisuudet kannattaa valjastaa käyttöön.
Shopify tarjoaa mahdollisuuden:
- räätälöidä hinnoittelua, valuuttoja ja kaupan sisältöä ydinominaisuuksien avulla eri markkinoiden ja kanavien ostajien monipuolisiin tarpeisiin
- käyttää rajattomia valikoimia hinnoittelun ja tuotesaatavuuden personoimiseen kullekin asiakkaalle, missä tahansa valuutassa, ja tukee kiinteitä hintoja, prosenttialennuksia, määräpohjaista hinnoittelua ja määräsääntöjä
- hallita yrityksiä, ostajia ja toimipisteitä profiilien ja käyttöoikeuksien avulla hallintapaneelissa
Itsepalvelutilaukset, tukkutilaustyökalut, uudelleentilaukset ja asiakasportaalit
Suurten tilausten konvertointi tiheään tahtiin on B2B-tukkuverkkokaupan keskeinen hyöty. Ostoprosessin tulisi olla mahdollisimman vaivaton ja intuitiivinen.
Shopify auttaa seuraavissa asioissa:
- toimintojen sujuvoittaminen antamalla asiakkaiden tehdä tilauksia nopeilla tukkutilaustyökaluilla ja hallita tilejään intuitiivisen ja muokattavan portaalin kautta
- tilaustiheyden kasvattaminen helpoilla uudelleentilausotiminnoilla
Rikas tuotedata: tekniset tiedot, dokumentaatio, haku ja suodatus
B2B-ostajat tarvitsevat muutakin kuin perustason tuotekuvauksia – he tarvitsevat tekniset tiedot, vaatimustenmukaisuusdokumentaation ja tarkat varastotiedot ostopäätösten tekemiseen ilman yhteydenottoa myyntiedustajaan.
Jakelijat menestyvät, kun ostajat löytävät välittömästi oikean tuotenumeron sekä kattavat ja luotettavat tiedot.
Shopify tarjoaa työkalut tuotedatan keskittämiseen, rikastamiseen ja esille tuomiseen jokaisessa B2B-kosketuspisteessä ja mahdollisuuden:
- tallentaa yksityiskohtaisia teknisiä ominaisuuksia – mitat, materiaalit, jänniteluokitukset, pakkauskoot, sertifikaatit – metakenttien ja versiotason tiedonhallinnan avulla
- liittää vaatimustenmukaisuusdokumentaatiota (käyttöturvallisuustiedotteet, OSHA-sertifikaatit, viranomaishyväksynnät, asennusohjeet) Shopify Filesin tai erikoistuneiden sovellusintegraatioiden kautta
- ottaa käyttöön tuotenumerohaku ja suodatettu haku Shopify Search & Discovery -sovelluksen avulla, joka muuttaa laajojen tuotevalikoimien metakentät haettaviksi ja suodatettaviksi ominaisuuksiksi
Mukautuvat verkkokaupat: headless-kaupankäynti ja mobiililähtöiset B2B-kokemukset
B2B-ostajat ovat vuorovaikutuksessa jakelijoiden kanssa useissa kosketuspisteissä: työpöytäselaimissa, mobiililaitteilla, kenttätableteilla ja yritysten hankintajärjestelmissä.
Verkkokaupan on tarjottava yhdenmukaiset hinnoittelu, varastotiedot ja tilitiedot kaikilla näillä laitteilla ilman erillisten alustojen ylläpitoa.
Shopify tarjoaa joustavuutta sekä natiivilla verkkokaupallaan että headless-verkkokauppapinollaan, mikä mahdollistaa:
- nopean käynnistyksen responsiivisilla verkkokauppateemoilla, jotka tarjoavat mobiililähtöisen selailun ja tilaamisen tukien alusta alkaen yritystilejä, asiakaskohtaisia hinnastoja ja B2B-kassaa
- täysin mukautettujen B2B-tilauskokemusten rakentamisen Shopifyn Hydrogen-kehyksen ja Storefront-käyttöliittymän avulla kenttämyyntirajapintoihin, asiakastilaussovelluksiin tai monibrändisiin verkkokauppoihin
- nk. punchout-valikoimaintegraatioiden tukemisen, jotka yhdistyvät suoraan ostajien hankintajärjestelmiin pitäen hinnoittelun ja saatavuuden yhdenmukaisina
- mobiilit B2B-työnkulut, kuten nopeat uudelleentilaukset, viivakoodiskannaus täydennystilauksia varten ja projekteittain tallennetut ostoskorit
- nopeiden sivulatausten tarjoamisen kaikilla laitteilla Shopifyn globaalin CDN:n ja välimuisti-infrastruktuurin avulla – tämä on kriittisen tärkeää ostajille, jotka tilaavat tuotteita varastossa Wi-Fin tai mobiiliverkon kautta
Integraatiot ja tietojen synkronointi: ERP/OMS/PIM/CRM-yhteydet ja reaaliaikainen varastonhallinta
Menestyvä B2B-verkkokaupan jakelu edellyttää oman alustan hallintaa ja verkkokauppakanavien sujuvoittamista niin, että ne toimivat yhdessä liiketoimintaa ohjaavan IT:n kanssa.
Näin voit rakentaa toimintavalmiin kehyksen:
- Integroi se suosittuun ERP-järjestelmään, tilausten hallintajärjestelmään (OMS) ja sisällönhallintajärjestelmään (CMS) saumattoman datan, varaston ja tuotesynkronoinnin varmistamiseksi – Shopify tekee yhteistyötä johtavien ERP-toimittajien, kuten Acumatican, Microsoft Dynamics 365:n ja Brightpearlin, kanssa valmiiden integraatioiden rakentamista ja teknologiapinon yksinkertaistamista varten.
- Käytä Boomin, Jitterbitin tai Celigon kaltaista sovellusta mukautettujen integraatioiden rakentamiseen olemassa olevien järjestelmien kanssa.
- Hyödynnä Shopifyn kattavaa API-, primitiivi- ja kehittäjätyökaluvalikoimaa saumattomien integraatioiden rakentamiseen.
- Käytä luokkansa parasta sovellusekosysteemiä uusien ominaisuuksien ja toiminnallisuuksien lisäämiseen verkkokauppaasi muutamassa minuutissa ilman monimutkaista koodausta.
Personointi, dynaaminen hinnoittelu ja tekoälyohjattu kokemus
Parhaat B2B-myyntiedustajat tuntevat asiakkaansa läpikotaisin – mitä tuotteita asiakas tilaa uudelleen, mihin hinnoittelutasoon hän kuuluu ja mitä brändejä hän on sitoutunut ostamaan.
Tekoälypohjainen personointi tuo tämän suhdetietämyksen jokaiseen digitaaliseen vuorovaikutukseen ja skaalaa asiantuntevan myyntiedustajakokemuksen tuhansille asiakkaille.
Shopify tarjoaa tämän yhtenäisten asiakasprofiilien ja natiivien B2B-segmentointiominaisuuksien kautta ja tarjoaa mahdollisuuden:
- räätälöidä tuotevalikoimaa, hinnoittelua, maksuehtoja ja kassavaihtoehtoja yritysten, toimipisteiden ja ostajaroolien segmentoinnin avulla, joka on rakennettu Shopifyn B2B-toiminnallisuuteen
- räätälöidä tuotesuosituksia, tuotesijoittelua ja sisältölohkoja dynaamisesti Shopifyn reaaliaikaisen personoinnin ominaisuuksilla
- ottaa käyttöön tekoälyohjattuja "ostetaan usein yhdessä" -paketteja ja kontekstuaalista tuotteiden löydettävyyttä Nosto-personointisovelluksella
- hallita asiakaskohtaista hinnoittelua, määräalennuksia, sopimushintoja ja useita valuuttoja B2B-hinnastoissa ilman mukautettua kehitystyötä
- hyödyntää tekoälyä verkkokaupassa älykkääseen hakuun, joka ymmärtää tuotteiden aliakset, tuotenumerot ja toimialakohtaisen terminologian
Australialainen tuoksubrändi WHO IS ELIJAH otti käyttöön mukautetun hinnoittelun kahdeksassa kaupassaan. Jokaisella alueella oli oma valikoimansa ja hintamatriisinsa, minkä ansiosta brändin kansainväliset tukkumyyntitulot kasvoivat 50 % vuositasolla.
"Yksi syy, miksi tarvitsimme mukautetun hinnoittelun tukkuasiakkaillemme, oli se, että monet heistä kuuluvat eri B2B-kategorioihin; joillakin on kiinteät marginaalit ja joitakin voimme hallita", brändin tekninen johtaja Brylee Lonesborough kertoo. "Shopifyn B2B:n mukautettujen valikoimaominaisuuksien ansiosta pystyimme määrittämään yksilöllisiä hinnoittelukategorioita ja liittämään ne eri tyyppisiin B2B-asiakkaisiimme, jolloin he saavat personoidumman kokemuksen."
Yhtenäiset B2B- ja DTC-toiminnot: yksi alusta useille kanaville
DTC:n ostajaystävällisten ominaisuuksien soveltaminen B2B-verkkokaupankäyntiin onnistuu luontevasti, kun kaikkia kanavia voidaan hallita yhtenäiseltä alustalta.
Shopify mahdollistaa:
- liiketoiminnan sujuvoittamisen, brändiyhdenmukaisuuden rakentamisen ja kehityskustannusten alentamisen, sillä B2B- ja DTC–myyntiä voidaan tehdä samalla alustalla
- kokonaisomistuskustannusten (TCO) alentamisen yhtenäisellä alustalla, jonka avulla kaikki kanavat on helppoa ottaa käyttöön ja hallita niitä yhdestä hallintapaneelista käsin
Kompromissit ja käyttöönotossa huomioitavat seikat
B2B-verkkokauppa-alustat poistavat merkittävää operatiivista työmäärää jakelijoilta, mutta jokainen käyttöönotto sisältää kompromisseja.
Teknologia itsessään on harvoin rajoittava tekijä – suurin osa käyttöönoton riskeistä johtuu datan laadusta, integraatioiden monimutkaisuudesta ja organisaation valmiudesta. Näiden tekijöiden ymmärtäminen etukäteen auttaa jakelijoita suunnittelemaan realistiset aikataulut, budjetit ja onnistumiskriteerit sen sijaan, että ongelmat havaittaisiin vasta lanseerauksen jälkeen.
Integraatioiden monimutkaisuus, migraatioriski ja datan laatu
Jos ERP-integraatio ja datan laatu ovat heikkoja, verkkokauppaprojekti tuo taustajärjestelmien jokaisen ongelman näkyviin julkisesti. Epätäydelliset asiakastietueet, ristiriitaiset hinnastot ja epäyhtenäiset tuotenumerorakenteet eivät katoa uuden verkkokaupan lanseerauksen myötä. Ne tulevat ostajille näkyviin virheellisinä hintoina, puuttuvina tuotteina ja rikkinäisinä kassavirtoina.
Jakelijoiden integraatiokartta kattaa tyypillisesti useita järjestelmiä:
- ERP-integraatio käsittelee hinnoittelun, sopimukset, varastotasot, luottorajat ja verokoodit.
- Tuotetiedon hallintajärjestelmä (PIM) tai master data -järjestelmä hallinnoi tuotteiden ominaisuuksia ja mediaa.
- CRM-yhteys tukee asiakashierarkioita, alueita ja tilitason personointia.
- Toimitus-, vero- ja maksujärjestelmien on toimittava synkronisesti, ja jotkut jakelijat tarvitsevat myös yhteyksiä ulkoisiin hankintajärjestelmiin nk. punchout-valikoiman työnkulkuja varten.
Yleisiä migraatioriskejä ovat:
- päällekkäiset tai puutteelliset asiakastietueet (puuttuvat Y-tunnukset, vanhentuneet yhteystiedot, useita tilejä samalle yritykselle)
- vanhat hinnastot, jotka ovat ristiriidassa alueiden tai liiketoimintayksiköiden välillä
- tuotenumerorakenteen epäyhtenäisyys ERP-järjestelmän ja verkkokauppa-alustan välillä
Datan laadun ei tarvitse olla täydellinen ennen lanseerausta, mutta sen on oltava riittävän hyvä, jotta käyttöönotto onnistuu sujuvasti.
Vaiheittainen lähestymistapa toimii useimmille jakelijoille:
- Ensimmäisessä vaiheessa puhdistetaan ja validoidaan tärkeimpien asiakkaiden ja myydyimpien tuotteiden tiedot, jotta merkittävimmillä tileillä on tarkat tiedot.
- Toisessa vaiheessa eli lanseerauksen jälkeen käsitellään tuotteiden ja tilien jäljellä olevat tiedot jatkuvilla datan laatutarkistuksilla, joiden avulla voidaan havaita puuttuvat ominaisuudet, virheelliset hinnat ja vanhentunut dokumentaatio.
Näiden tarkistusten sisällyttäminen päivittäisiin toimintoihin estää datan laadun heikkenemisen ajan myötä.
Organisaation valmius ja hallintamalli
Verkkokauppa jakelijoille on yhtä paljon organisaation muutosprojekti kuin teknologian käyttöönottoa. Ilman eri toimintoja kattavaa yhteisymmärrystä ja selkeää hallintamallia hyvinkin rakennetuista alustoista muodostuu siiloutuneita projekteja, joita myyntitiimit alkavat välttää niiden käyttämisen sijaan. Teknologia toimii – kysymys kuuluukin, onko organisaatio suunniteltu hyödyntämään sitä tehokkaasti.
Ennen lanseerausta myynnin, päivittäisen toiminnan, IT:n, taloushallinnon ja asiakaspalvelun sidosryhmien näkemysten on oltava yhdenmukaisia tärkeimpien kysymysten osalta:
- Mitkä tilaustyypit siirtyvät itsepalveluun ja mitkä jäävät myyntiedustajien avustettavaksi?
- Kenellä on valtuudet ohittaa valikoiman rajoituksia tai muokata maksuehtoja tietyille tileille?
- Miten asia välitetään, kun ostaja kiistää hinnoittelun tai pyytää sopimuksen ulkopuolisia ehtoja?
Näiden päätösten selkeä dokumentointi estää tilannekohtaiset kiertotiet, jotka rappeuttavat järjestelmän eheyttä ajan myötä.
Valittavan B2B-alustan tulisi tarjota yksityiskohtaisen käyttöoikeuksien hallinnan.
Alustan toivottuja ominaisuuksia:
- hinnastojen hallinnan rajoittaminen roolin mukaan
- valikoiman muokkauksen rajoittaminen
- asiakastilien hallinnan rajoittaminen
- tilausten käsittelyn rajoittaminen
Sopimuskohtainen hinnoittelu vaatii tiukkaa hallintaa – luvattomat muutokset aiheuttavat marginaalien heikkenemistä ja asiakaskiistoja. Alustan tulisi myös tukea porrastettuja ostajien käyttöoikeuksia, jotta hankintapäälliköt, toimipistevastaavat ja tavalliset ostajat näkevät kukin vain omaan rooliinsa liittyvät tiedot.
ROI vs. kustannukset: lanseerausaika, TCO ja ylläpidon yleiskulut
B2B-verkkokauppa vaatii todellista investointia, mutta taloudellinen yhtälö on kääntynyt dramaattisesti modernisointiin valmiiden jakelijoiden eduksi. Kysymys kuuluukin, kuinka nopeasti jakelijat voivat saavuttaa tuottoja siirtämällä tilaukset verkkoon ja automatisoimalla marginaalia heikentävät manuaaliset prosessit.
Kokonaisomistuskustannuksia arvioitaessa on tarkasteltava muutakin kuin lisenssimaksuja.
Vanhoihin alustoihin liittyy usein piilokustannuksia, kuten:
- verkkoisännöinnin infrastruktuuri
- tietoturvapäivityssyklit
- B2B-perustoiminnallisuuden mukautettu moduulikehitys
- rutiinipäivityssopimukset kehittäjien kanssa
Nämä kustannukset kertautuvat tuotevalikoiman kasvaessa tai uusille alueille laajennettaessa. Modernit SaaS-alustat siirtävät verkkoisännöinti-, tietoturva- ja ydinominaisuuksien kehityskulut toimittajan vastuulle jakelijan sijaan.
Käyttöönottostrategia vaikuttaa suoraan investointien takaisinmaksuaikaan. Kohdennettu käyttöönotto – jossa arvokkaimmat asiakkaat ja tilatuimmat tuotteet asetetaan etusijalle – tuottaa tuloksia nopeammin kuin kattava migraatio, joka voi viivästyttää lanseerausta kuukausilla.
Käyttöönoton jälkeen ero alustatyyppien välillä käy selväksi. Vanhoissa järjestelmissä versiopäivitykset vaativat kuukausien pituisen suunnittelun ja testauksen. Skaalautuminen vaatii infrastruktuuripäätöksiä ja investointeja kapasiteettiin.
Tiimi käyttää aikaa teknisten ongelmien ratkaisemiseen liiketoiminnan optimoinnin sijaan. Modernit alustat hoitavat päivitykset automaattisesti ja skaalautuvat ilman infrastruktuurin suunnittelua, jolloin tiimit voivat keskittyä tuotesijoitteluun, asiakaskokemukseen ja kasvuun – toimintoihin, jotka todella kasvattavat liikevaihtoa.
Jakelijoiden menestystarinoita ja milloin verkkokauppa on järkevää
Sopivan alustan myötä B2B-verkkokaupankäynti voi vauhdittaa tavoitteiden saavuttamista ja auttaa ohittamaan analogiseen maailmaan jääneet kilpailijat.
Seuraavaksi tarkastelemme kolmea esimerkkiä jakelijoiden verkkokaupan menestystarinoista:
Carrier vähentää sivustokustannuksia 95 %
Carrier on maailman johtava terveellisten, turvallisten, kestävien ja älykkäiden rakennus- ja kylmäketjuratkaisujen tarjoaja. Carrier tunnetaan parhaiten LVI-ratkaisustaan, mutta se tarjoaa myös luokkansa parasta kylmätekniikkaa ja rakennusautomaatiota. Eri ostajaryhmien vaihtelevien prioriteettien vuoksi Carrier halusi sujuvan itsepalvelukauppakokemuksen kaikille asiakkailleen.
Siirryttyään edelliseltä alustaltaan Shopifyhin Carrierin kustannukset alenivat 2 miljoonasta dollarista ( 1, 7 miljoonasta eurosta) verkkokauppasivustoa kohden vain 100 000 dollariin (n. 86 000 euroon) Shopifyn yhdistettävän kehyksen avulla.
"Jos tavoitteena on matalammat kokonaiskustannukset, nopea käyttöönotto ja alusta, joka kehittyy nopeammin kuin sitä pystyttäisiin kehittämään omatoimisesti, suosittelen tutustumaan Shopifyhin", Steve Duran, Carrierin globaalin kaupankäynnin apulaisjohtaja, neuvoo.
Filtrous kasvattaa konversioastettaan 27 %
Filtrous on usean miljoonan dollarin arvoinen laboratoriotarvikeyhtiö, joka palvelee sekä pieniä laboratorioita että UCLA:n kaltaisia tunnettuja instituutioita. Filtrous halusi rakentaa modernin tukkukauppakokemuksen, joka sisältää nopeamman kassan ja sujuvamman tilausten toimituksen, voidakseen skaalautua ja erottua. Vanhentunut verkkokauppa-alusta kuitenkin lisäsi tarpeetonta monimutkaisuutta sen B2B-tilausprosessiin.
"BigCommercelta puuttui sivuston täydellisen hallinnan edellyttämä joustavuus, ja asiakaskokemuksen hallinnointi oli aikaa vievää", Yin Fu, Filtrousin verkkokauppajohtaja, kertoo.
Shopifyhin siirtymisen jälkeen Filtrous kasvatti konversioastettaan 27 %. Lisäksi Filtrous säästi 12 tuntia tiimiensä manuaalista työaikaa viikossa käyttämällä Shopifyn B2B-itsepalvelualustaa.
"Poikkeuksellisen itsepalvelukokemuksen ja Shopify Flow'n kaltaisten ominaisuuksien ansiosta tiimi voi käyttää enemmän aikaansa myyntiin", Yin jatkaa.
Brooklinen edistää henkilöstönsä potentiaalia
Vuodesta 2014 lähtien Brooklinen on kasvanut Kickstarter-menestyksestä trendiä luovaksi DTC-yritykseksi, joka tarjoaa premium-vuodevaatteita diginatiiveille asiakkaille. Brändi oli ottanut aina vastaan B2B-tilauksia, mutta aikaa vievien, tapauskohtaisten menetelmien kautta. Jatkaakseen kasvuaan ja asiakkaiden tehdessä yhä enemmän suuria tukkutilauksia Brooklinen halusi skaalata B2B-toimintojaan.
"Kun Shopify ilmoitti julkaisevansa B2B-toiminnallisuuden, meille oli luontevaa ottaa se käyttöön", Brooklinenin tuotehallinnan johtaja Elizabeth Bell kertoo.
Shopify Plus -yhteistyön aloittamisen jälkeen Brooklinenin henkilöstö käyttää nyt 80 % ajastaan asiakkaiden kanssa työskentelyyn hallinnollisten taustatöiden sijaan. "Shopifyn B2B:n ansiosta voimme toimia näiden asiakkaiden kanssa uudella tavalla – kuin tyypillisen DTC-asiakkaan kanssa, mutta B2B-kontekstissa", Elizabeth jatkaa.
Näin voit arvioida ja valita B2B-verkkokauppa-alustan vuonna 2026
B2B-verkkokaupparatkaisun valinta edellyttää keskittymistä jakelijoille aidosti tärkeisiin ominaisuuksiin ja työnkulkuihin.
Jäsennellyn arviointiprosessin on perustuttava jakelijan vaatimuksiin toimittajan markkinoinnin sijaan, mikä varmistaa, että valittu B2B-verkkokauppa-alusta vastaa kunkin liiketoiminnan tarpeita.
Alustan ominaisuuksien tarkistuslista jakelijoille
Toimittajien esittelyissä käydään yleensä läpi parhaita mahdollisia käyttötapauksia. Tarkistuslista auttaa pitämään arvioinnin todellisesti päivittäin käytettävien toiminnallisuuksien tarkastelussa.
Järjestä arviointi kuuden osaamisalueen ympärille ja pisteytä kukin alusta liiketoimintasi erityisvaatimusten mukaan:
Valikoima ja tuotedata
- rakenteelliset ominaisuudet teknisille tiedoille ja vaatimustenmukaisuusdatalle
- natiivi tuotenumerohaku ja suodatettava haku, joka toimii hyvin koko tuotenumeromäärällä
- tuki asiakirjojen liitteille, kuten tekniset tiedot sisältäville lehtisille, käyttöturvallisuustiedotteille ja käyttöohjeille
Hinnoittelu ja sopimukset
- asiakaskohtaiset hinnastot ja sopimushinnoittelu
- porrastettu määräpohjainen hinnoittelu ja alennussäännöt
- mittayksiköiden joustavuus (laatikko, lava, kappale) ERP-järjestelmän rakenteen mukaan
- reaaliaikainen synkronointi ERP-järjestelmän hinnoittelupäivitysten kanssa
Kassa ja maksut
- ostotilausten tallennus ja PO-kentät, joita asiakkaat todella käyttävät
- luottorajan valvonta ja nettomaksuehdot
- hyväksyntätyönkulut tietyn kynnysarvon ylittäville tilauksille
- verovapautuksen käsittely siihen oikeutetuille asiakkaille
Integraatiot
- Valmiit liitäntäpisteet ERP-järjestelmälle ja muille keskeisille liiketoimintatyökaluille
- API:n käyttöoikeus ja webhook-ilmoitukset mukautettuihin integraatiotarpeisiin
- luotettava synkronointi varastolle, hinnoittelulle ja tilausdatalle sekä selkeä virheiden käsittely
Kokemus ja kanavat
- mobiiliresponsiiviset B2B-työnkulut ostajille ja myyntiedustajille
- punchout-valikoiman tuki asiakkaiden tarpeiden mukaan
- useisiin sijainteihin perustuvat tilit, jotka vastaavat asiakkaiden ostotapaa
- lokalisointituki useilla alueilla toimittaessa
Tekoäly ja analytiikka
- B2B-myynnin kannalta olennaiset tuotesuositukset ja tuotesijoittelutyökalut
- tilitason raportointi, joka nostaa esiin riskiasiakkaat ja kasvumahdollisuudet
- ostokäyttäytymisen näkyvyys, joka auttaa myyntitiimiä asettamaan yhteydenotot tärkeysjärjestykseen
Kysymyksiä toimittajalle/käyttöönottokumppanille
Huolella suunnitellut kysymykset paljastavat, ymmärtääkö potentiaalinen toimittaja tai käyttöönottokumppani todella jakelijan liiketoiminnan erityispiirteet.
Pyydä konkreettisia vastauksia todellisiin käyttötilanteisiin:
Data ja integraatiot
- Miten olette hoitaneet monimutkaisen ERP-integraation brändimme kaltaisille jakelijoille?
- Voitteko näyttää esimerkkejä, joissa olette synkronoineet sopimuskohtaisen hinnoittelun ja varaston toimipisteittäin?
- Mikä on lähestymistapanne, kun tuotedatamme ei ole käyttövalmista? Autatteko datan laadun korjaamisessa, ja miten se vaikuttaa aikatauluun ja kustannuksiin?
B2B-erityistoiminnallisuudet
- Voitteko esitellä tukkutilausten käyttökokemusta ja tuotenumerohakua brändimme tarjontaa vastaavalla tuotevalikoimalla?
- Miten alustanne tukee monen käyttäjän tilejä, hyväksyntätyönkulkuja ja asiakaskohtaisia tuotevalikoimia valmiina vs. räätälöinnin kautta?
Tekoäly ja personointi
- Mitkä tekoälypohjaiset personointiominaisuudet sisältyvät natiivisti, ja mihin asiakastietoihin ne perustuvat?
- Miten tuette tekoälyn hallintaa?
- Voimmeko hallita, missä ja miten tekoälyä sovelletaan hinnoittelussa, edistyneessä haussa ja suosituksissa?
Skaalautuvuus ja etenemissuunnitelma
- Mitä tapahtuu, kun lisäämme uuden brändin tai tuotemalliston tai laajennamme liiketoimintaamme uudelle alueelle – miten se vaikuttaa monimutkaisuuteen ja kustannuksiin?
- Mitkä etenemissuunitelmanne ominaisuudet on suunnattu erityisesti tukkuverkkokaupankäyntiin ja jakelijoille?
Menestyminen ja sijoitetun pääoman tuotto
- Mitä käyttöönotto- ja ROI-mittareita menestyneimmät jakelija-asiakkaanne seuraavat?
- Mikä on realistinen aikataulu merkittävälle tilausmäärän siirtymälle offline-kanavista B2B-itsepalvelutilauksiin?
Kumppanit, jotka pystyvät vastaamaan näihin kysymyksiin konkreettisilla esimerkeillä vastaavista käyttöönotoista – yleisten ominaisuuksien sijaan – osoittavat olevansa kokeneita toimijoita jakelija-alan erityishaasteisiin vastaamisessa.
Verkkokauppa jakelijoille – Usein kysytyt kysymykset
Mitä on verkkokauppa jakelijoille?
Verkkokauppa jakelijoille on yksinkertaisesti tukkukaupan verkkoversio. Se tarkoittaa sivustoa, työkaluja ja työnkulkuja, joiden avulla asiakkaat voivat kirjautua sisään sivustoon, nähdä omat hintansa, tehdä tilauksia ja seurata toimituksia ilman yhteydenottoa myyntiedustajaan.
Pelkän verkkokuvaston sijaan kokonaisvaltainen ratkaisu tukee neuvoteltuja hintoja, tilipohjaisia käyttöoikeuksia, ostotilauksia ja tiivistä integraatiota taustajärjestelmiin. Oikein toteutettuna ostajat voivat hoitaa keskeiset tehtävät itsepalveluna ja myyntitiimi voi keskittyä asiakassuhteisiin ja arvokkaampiin kauppoihin.
Miten tukkuverkkokauppa eroaa vähittäisverkkokaupasta?
Vähittäisverkkokauppa on suunniteltu yksittäisille ostajille, joilla kaikilla on käytössä sama hinnoittelu.
Tukkuverkkokaupassa käytäntö on erilainen – hinnoittelu vaihtelee asiakkaan ja tilausmäärän mukaan, tilaukset vaativat usein sisäisiä hyväksyntöjä ja ostajat voivat hallinnoida useita toimitusosoitteita yhden tilin alla. Siksi jakelijat tarvitsevat ominaisuuksina esimerkiksi tilihierarkioita, joustavia hinnoittelutyökaluja ja tilaustyönkulkuja, joita kuluttaja-alustat eivät ole suunniteltu käsittelemään. Käytännössä tukkuverkkokaupan on vastattava eri yritysten sopimusten, maksuvaihtoehtojen ja muiden ominaisuuksien tarpeisiin.
Tarvitsenko headless-kauppaa jakeluliiketoiminnassani?
Useimmat jakelijat eivät tarvitse headless-kauppaa liiketoimintansa alkuvaiheessa. Headless-arkkitehtuuri on järkevä vaihtoehto, kun eri myyntikanavissa tarvitaan erilaisia kokemuksia – esimerkiksi asiakkaille suunnattu verkkokauppa, kenttämyyntisovellus ja suorat yhteydet ostajien hankintajärjestelmiin, jotka kaikki hakevat samoja tuote- ja hinnoittelutietoja.
Alkuvaiheessa hyvin toteutettu vakioalusta tuottaa yleensä nopeammin arvoa ja on yksinkertaisempi vaihtoehto. Headless-ratkaisu voi tulla ajankohtaiseksi, kun natiivit B2B-ominaisuudet eivät enää vastaa kaikkiin tarpeisiin ja selkeät käyttötapaukset oikeuttavat siihen liittyvän lisätyön.
Miten voin integroida verkkokauppani ERP- ja muihin järjestelmiin?
Aloitetaan luetteloimalla, minkä tietojen on kuljettava ja minne:
- asiakastietueet
- tuotetiedot
- hinnoittelu
- varasto
- tilaukset
- laskut
Selvitä sen jälkeen, tarjoaako verkkokauppa-alustasi valmiita ERP-integraatioita vai käytetäänkö järjestelmien yhdistämiseen väliohjelmistoa. Valmiit sovellukset vähentävät mukautuksen vaatimaa kehitystyötä ja riskiä, kun taas mukautetut integraatiot ovat joustavampia mutta vaativat jatkuvaa ylläpitoa. Kummassakin tapauksessa datan puhdistukseen kannattaa varata aikaa – verkkokauppaprojektit tuovat yleensä esiin nykyisen järjestelmän kaikki epäjohdonmukaisuudet.
Miten tekoälypohjainen personointi voi auttaa B2B-asiakkaita?
Jakelijoille tekoälypohjainen personointi toimii parhaiten, kun se käyttäytyy fiksun ja kaikki asiakastilit tuntevan myyntiedustajan tapaan. Sen tulisi nostaa esiin tuotteita, joita asiakas tilaa säännöllisesti, suositella yhteensopivia tuotteita tai korvaavia vaihtoehtoja, kun jokin tuote on loppu, ja mukauttaa hakutuloksia aiempien ostojen perusteella. Tavoitteena eivät ole tuottaa näyttäviä kuluttajatyylisiä suosituksia, vaan rutiininomaisen tilaamisen nopeuttaminen ja tarkentaminen vakiintuneille tileille. Aloita yksinkertaisella, hyödyllisellä sovelluksella, arvioi auttaako se aidosti ostajia, ja skaalaa sen pohjalta.
Kuinka kauan jakelijoiden on yleensä odotettava ennen kuin verkkokauppaan sijoitettu pääoma tuottaa voittoa?
Aikataulu riippuu projektin laajuudesta ja siitä, kuinka nopeasti olemassa olevat asiakkaat siirretään verkkoon.
Kohdennetulla tuote- ja asiakasryhmällä käyttöönoton aloittavat jakelijat voivat odottaa positiivisia tuottoja yleensä 6–12 kuukauden kuluessa. Laajat ja kaikki vanhan työnkulun vaiheet sisältävät alustanvaihtoprojektit kestävät yleensä pidempään – ei siksi, että teknologia olisi hidas, vaan koska asiakkaat eivät voi aloittaa digitaalista asiointia ennen kuin projekti on valmis. Vaiheittainen käyttöönotto mahdollistaa sijoitetun pääoman tuoton kerryttämisen aikaisemmin käyttökokemuksen jatkuvan parantumisen ohella.

